”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.”
Nuo presidentti Mauno Koiviston sanat tulevat mieleeni, kun ajattelen tämän kevään Ekopaaston teemaa, joka on arjen teot ja toivon sanat. Hyvän odottaminen ei ole realismin vastakohta, vaan mahdollisuuden antamista paremmalle. Toivon alue on sen välillä, joka ei ole mahdotonta mutta jota ei vielä ole.
Arjen tekoja ja toivon sanoja, niitä molempia tarvitaan nyt kun moni asia synkentää näkymiä. Samaan aikaan vaikuttavat ilmastonmuutos, luontokato ja naapurimaan ryhtyminen brutaaliin hyökkäyssotaan. Ja niiden päälle vielä omat surumme ja ahdistuksemme.
Miten paasto ja toivo liittyvät toisiinsa? Onko niillä mitään yhteyttä?
Kristillisessä perinteessä luovutaan seitsemän viikon ajaksi jostakin merkittävästä. Paastossa päästetään irti vaikkapa lihasta, juhlista ja herkutteluista sekä viinistä. Siinä vähennetään turhaa ja kestämätöntä kulutusta, mutta usein kohtuullistetaan muutakin.
Paasto on toivon ilmentymä. Toivo on siinä, että paastoa seuraa pääsiäisen juhla, johon se valmistaa. Pääsiäiseen kuuluu mieluusti itselläni luomulammas, viini ja kevään sekä ylösnousemuksen toivon ilo.
Toivo ei ole tyhjää toivoa. Raamatussa on myös kovaa tekstiä. Jumala vihaa paastoa, jos siihen ei liity pyrkimys oikeudenmukaisuuteen. Siksi kunnon paasto ei saa ihmistä tuijottamaan omaan napaansa vaan katsomaan lähimmäiseen ja muuhun luomakuntaan.
Ilmastonmuutos on niin suuri uhka, että se herättää monessa vahvoja tunteita, jopa masennusta. Joku toinen taas haluaa kieltää tieteen faktoista välittämättä koko ilmastonmuutoksen olemassaolon. Ekopaaston ideana on luoda uutta toivoa. Siinä kokeillaan seitsemän viikon ajan toisenlaista elämäntapaa. Siinä ennakoidaan tulevaa, sellaista uutta joka voi olla mahdollista.
Vaikeinta on olla vain sivustakatsoja ja tuntea, että ei voi tehdä mitään. Sellainen saa tuntemaan itsensä avuttomaksi ja voimattomaksi. Ekopaasto haluaa olla voimaannuttamassa. Yes we can! Arjen teoilla ja valinnoilla voi vaikuttaa. Ei yksittäisillä teoilla tietenkään ratkaista ilmastonmuutosta tai luontokatoa – ei edes yksittäisillä YK:n ilmastokokouksilla. Mutta ne merkitsevät yhdessä. Ekopaasto vaikuttaa paastoajaan antamalla toivoa ja tukemalla muutosta. Paastoajat ovat yhdessä merkki uuden etsimisestä. Paasto on myös poliittinen teko, joka sekä yllyttää että oikeuttaa päättäjiä ja talouselämää vaikuttaviin ratkaisuihin ilmastonmuutoksen hillinnässä.
Toivoa on! Paastoa seuraa juhla. Ilmastonmuutos on yhä hillittävissä. Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.
Ilkka Sipiläinen on ympäristön ja kestävän kehityksen asiantuntija Kirkkohallituksessa.
